Harmaa kaulus historiaan – hiilidioksidisammuttimien värivaatimus poistuu
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on vahvistanut, että Suomessa pitkään voimassa ollut vaatimus maalata hiilidioksidisammuttimien kaulus harmaaksi on poistunut. Kyseessä on merkittävä muutos, joka yhdenmukaistaa kansalliset käytännöt muun Euroopan kanssa. Jatkossa EN 3 -standardin mukaiset CO₂-sammuttimet voidaan toimittaa ilman kansallista värilisäystä kuten muissakin EU-maissa.
Tukesin painelaiteryhmän mukaan vaatimus maalata hiilidioksidisammuttimen kaulus harmaaksi poistui jo vuonna 2016, kun uusi painelaitelaki (1144/2016) astui voimaan. Hiilidioksidisammutin luokitellaan kuljetettavan painelaitteen kaltaiseksi laitteeksi, johon sovelletaan osin vaarallisten aineiden kuljetusta koskevaa lainsäädäntöä. Vuoden 2017 lakimuutos (797/2017) tarkensi, että määräaikaistarkastukset tehdään edelleen kuljetuslainsäädännön mukaan, mutta kauluksen väriä koskevaa vaatimusta ei enää sisälly lakeihin. Käytäntö on jäänyt kuitenkin elämään osin tiedon puutteen ja osin vakiintuneiden tottumusten vuoksi.
"Painelaitelainsäädännön uudistuksessa vuonna 2016 kuljetettavien painelaitteiden kaltaisten painelaitteiden säännökset siirrettiin painelaitelakiin (1144/2016)", taustoittaa Tukesin Painelaite-ryhmän ryhmäpäällikkö Markus Kauppinen . "Lakiin jäi puutteita, jotka korjattiin lakimuutoksella (797/2017). Lakimuutoksessa kuljetettavien painelaitteiden kaltaisia painelaitteita koskevaa lain 86 §:ää täydennettiin määräaikaistarkastusten osalta. Merkinnöistä ei enää säädetty",
Harmaan kauluksen vaatimus on siis ollut suomalainen erityispiirre, jolle ei ole ollut vastinetta muualla Euroopassa. Sen taustalla on ollut pyrkimys erottaa hiilidioksidisammuttimet visuaalisesti muista sammutintyypeistä, mutta käytännössä kyseessä on ollut kansallinen tulkinta.
Vaikka harmaa kaulus ei enää kuulu viranomaisvaatimuksiin, hiilidioksidisammutin on yhä helposti tunnistettavissa muun muassa erottuvan ulkonäkönsä ansiosta – ja sammuttimessa on aina oltava selkeä etiketti, josta laitteen tyyppi ilmenee.
Yhtenäinen sääntely helpottaa kansainvälisiä hankintoja
Harmaan kauluksen poistuminen hiilidioksidisammuttimien kansallisista vaatimuksista on merkittävä askel kohti eurooppalaista yhdenmukaisuutta. Muutoksen myötä myös punaisella kauluksella varustetut sammuttimet hyväksytään Suomessa ilman erillisiä toimenpiteitä. Tämä selkeyttää kansainvälisten yritysten hankintaketjuja, nopeuttaa maahantuontia ja vähentää maakohtaisten vaatimusten aiheuttamaa hallinnollista kuormaa. Yhtenäinen ulkoasu helpottaa ratkaisujen ja toimintamallien kehittämistä koko Euroopan laajuisesti.
Presto luopuu harmaalla kauluksella varustettujen sammuttimien myynnistä asteittain. Meille on tärkeää, että asiakkaamme saavat ajankohtaista ja luotettavaa tietoa säädösmuutoksista. Kun lainsäädäntö tai viranomaiskäytännöt muuttuvat, varmistamme, että tieto kulkee kentälle selkeästi ja ajoissa.
Muutos selkeyttää vaikka etenee käytännössä hitaasti
Vaikka lainsäädäntö on selvä, käytännön muutos vie aikaa. Suomessa harmaa kaulus on ollut tuttu visuaalinen osa CO₂-sammuttimia, ja sen poistuminen herättää varmasti kysymyksiä kentällä. On odotettavissa siirtymäkausi, jonka aikana vanhaa käytäntöä noudatetaan vielä pitkään – erityisesti kohteissa, joissa säädöksiä tulkitaan varovaisesti tai konservatiivisesti.
Harmaan värin poistuminen ei myöskään tarkoita, että olemassa olevat sammuttimet tulisi vaihtaa. Vanhoja, harmaalla kauluksella varustettuja sammuttimia voidaan edelleen käyttää ja koeponnistaa normaalisti. Käytännön muutos etenee vaiheittain ja saattaa kestää jopa vuosikymmeniä.
Muutos ulkoasussa – ei toiminnassa
On tärkeää korostaa, että kyse on pelkästään ulkonäköön liittyvästä muutoksesta. Harmaan kauluksen poistuminen ei vaikuta hiilidioksidisammuttimien toimintaan, turvallisuuteen tai käyttötarkoitukseen. Punaisella kauluksella varustetut EN 3 -standardin mukaiset sammuttimet täyttävät kaikki voimassa olevat viranomaisvaatimukset. Kuten ennenkin, hiilidioksidisammuttimet tulee tarkastaa säännöllisesti 1–2 vuoden välein ja huoltaa vähintään 10 vuoden välein, jotta ne pysyvät toimintakunnossa koko elinkaarensa ajan.
Presto tukena muutoksen läpiviennissä
Jos organisaatiosi kaipaa tukea muutokseen sopeutumisessa tai tarvitset lisätietoa sen käytännön vaikutuksista, asiantuntijamme auttavat mielellään. Tarjoamme ajankohtaista tietoa, laadukkaat tuotteet sekä asiantuntevat tarkastus- ja huoltopalvelut. Toimimme vastuullisena kumppanina paloturvallisuuden ylläpitämisessä myös muutostilanteissa.
Tiedottamalla aktiivisesti muutoksesta haluamme varmistaa, että asiakkaidemme sammutinkalusto säilyy ajan tasalla ja täyttää säädösten vaatimukset – nyt ja tulevaisuudessa.
Kiinnostavaa luettavaa...
Lisää aihepiiristä

Jauhesammutin vai vaahtosammutin - kumman valitsen?

Mikä sammutin tulitöihin?
