Arvottu Presto-vesisammutin löysi kodin Vantaalta

3 min lukuaika
2.12.2022 14:52

Syksyllä aloitimme kampanjan täysin myrkyttömän Presto-vesisammuttimen tunnettuuden lisäämiseksi. Olemme arponeet tähän mennessä jo kuusi vesisammutinta kaikkien niiden keskuudesta, jotka ovat ladanneet uudistuneet oppaamme: Sammuttimien ABC ja Kiinteistön sammutinopas. Joulukuun aikana arvontatahti kiihtyy ja arvomme kerran viikossa uuden onnellisen vesisammuttimen omistajan. Vielä ehdit osallistumaan >>>.

esa_vesisammutin_voittaja

Esa Penttilä voitti Presto-vesisammuttimen marraskuun arvonnassa. 

Marraskuun Presto-vesisammutinarvonnan onnekas voittaja oli VAV Asunnot Oy:n rakennustöiden valvoja Esa Penttilä. Hänelle, kuten monelle muullekin, vesisammutin oli aika lailla uusi tuttavuus. Esa tunnusti, ettei tiennyt vesisammuttimista juuri mitään ennen arvontaan osallistumistaan.

– Vesisammutin ei ollut entuudestaan tuttu, eipä juuri muuten kuin entisajan paloruiskun muodossa, Esa Penttilä vastaili rehellisesti.

 Etsinnässä myrkytön vaihtoehto

 Muutamia vuosia sitten tieto siitä, että Euroopan kemikaalivirasto tulee kieltämään PFAS-yhdisteet vaahtosammuttimien lisäaineena, haastoi Preston tuotekehitysosaston etsimään myrkyttömiä vaihtoehtoja. Presto teetti ulkopuolisen tutkimuksen riskiperusteisesta sammuttimien valinnasta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälainen sammutin on riittävän tehokas, mutta ei ole haitallinen ympäristölle eikä luonnolle. Lisäksi uuden sammuttimen piti soveltua sähköpalojen sammuttamiseen

Tutkimuksessa selvisi, että julkisissa tiloissa kiinteiden materiaalien palojen tehokkaaseen sammuttamiseen riittää luokan 21A - 27A sammutin. Pitkän ja perusteellisen työn jälkeen Presto kehitti uuden, täysin lisäaineettoman ja myrkyttömän käsisammuttimen – Presto-vesisammuttimen. Vesisammuttimen sammute sisältää ainoastaan teollisesti puhdistettua vettä, eikä siinä ole mitään ympäristölle tai terveydelle haitallisia kemikaaleja.

– Meille oli tärkeää, että sammuttaminen ei aiheuta kemikaalien takia vaaraa sammuttajalle, eikä turmele ympäristöä. Halusimme myös varmistaa, että sammuttimen valinta tehdään todelliseen riskiin perustuen. Samalla kyseenalaistimme omat sekä toimialan suositukset tehokkaaseen sammuttamiseen vaadittavista teho- ja paloluokista, Preston tuotehallinnasta vastaava Tarja Vilmi sanoo.

– Kehittämämme uuden teknologian ansiosta sammute purkautuu vesisumuna, joka parantaa veden jäähdytysvaikutusta ja takaa erittäin tehokkaan sammutuksen, Tarja Vilmi painottaa.

Vuokra-asuntokohteisiin soveltuvat sammuttimet

VAV Asunnot Oy:n liikeideana on tarjota kohtuuhintaista vuokra-asumista Vantaalla. Yhtiö rakennuttaa, omistaa ja hallinnoi yli 11 000 vuokrakotia, joissa asuu lähes joka kymmenes vantaalainen. Esa Penttilä toimii rakennustöiden valvojana uudisrakentamisen puolella ja hänen valvonnassaan on kerrallaan pari kolme kohdetta.

– Rakennettaviin kohteisiin tarvitaan sammuttimia, mutta mahtaako vesisammuttimet olla soveltuvia? Rakennukseen sijoitettavat eivät juuri taida olla vesisammuttimia, Penttilä epäilee. 

Preston vastuullisen tuotekehitystiimin mukaan vesisammutin voi kuitenkin korvata perinteiset vaahtosammuttimet monissa tiloissa – erityisesti lämpimissä sisätiloissa, jossa ei ole vaaraa palavien nesteiden paloille. Tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että valtaosa lämpimissä sisätiloissa alkavista paloista on sammutettavissa puhtaalla vedellä.

– Sammutinta valittaessa kannattaa aina miettiä, mitä materiaaleja sammuttimen tulee sammuttaa. Mikäli riskiä palavien nesteiden palolle ei ole, niin sammuttimessa ei tarvita paloluokkaa B. Lisäksi on hyvä tiedostaa, että vesisammutin soveltuu myös sähköpalojen sammutukseen, Tarja Vilmi Prestolta muistuttaa.

Vastuullisuus ja kestävä kehitys

Kestävä kehitys pitää huolta ympäristöstä ja turvaa tulevat sukupolvet. Tänä päivänä vastuullisuus ja ympäristöarvot ovat osa monen yrityksen strategiaa. Preston vastuullisuusohjelman yhtenä vankkana peruspilarina on myrkytön sammuttaminen. Ympäristöarvot ja kestävä kehitys ovat tärkeitä myös VAV Asunnot rakennustöiden valvojalle.

– Ympäristön kuormitusta on kevennettävä, Esa Penttilä perustelee ajatuksiaan lyhyesti mutta ytimekkäästi.

– Jos fluoria sisältäville vaahtosammuttimille on vaihtoehtoja, mikään ei estä tekemästä vastuullista ja kestävää kehitystä tukevaa valintaa, vaikka jo tänään, Penttilä toteaa.

Sammutinvalmistajana Presto pyrkii aktiivisesti poistamaan haitalliset aineet sammutteista keskittyen ”pahimpiin” eli PFAS-yhdisteisiin, joita on käytetty pitkään vaahtosammuttimissa.

– Suosittelemme asiakkaitamme valitsemaan aina ensisijaisesti sammutteeksi veden vaahdon sijaan, mikäli se on sopiva vaihtoehto toimintaympäristön riskit huomioiden. Vastuullinen yritys tai kiinteistönomistaja tekee oikean valinnan jo nyt, koska ympäristö ei odota, Tarja Vilmi kannustaa. 

Miksi valita vesisammutin?

 

Myrkyttömät vesisammuttimet ovat vielä suhteellisen tuore innovaatio. Monilla ei ole tarkempaa tietoa tai kokemusta, mitkä ovat vesisammuttimien parhaat puolet esimerkiksi vaahtosammuttimiin verrattuna. Painavia syitä valita vesisammutin on useita.

– Tärkein syy on, että Presto-vesisammuttimet eivät sisällä lainkaan ympäristölle ja ihmisille haitallisia kemikaaleja. Etuna on myös Preston vesisammuttimien soveltuvuus elintarvikerasvapalojen sammuttamiseen. Silloin, kun riski toteutuu ja sammutinta joudutaan käyttämään, vesisumu on erittäin helppo siivota käytön jälkeen, Tarja Vilmi listaa etuja. 

Vesisammuttimellakin on rajoituksensa. On hyvä muistaa, että vesisammutin ei sovellu kylmiin olosuhteisiin – pakkasessa vesi jäätyy. Teho ei myös riitä nestepalojen sammuttamiseen. Mikäli kohteessa on nestepalon vaara, vaihtoehdot ovat joko jauhesammutin tai uuden teknologian vaahtosammuttimet, joissa ei ole PFAS-yhdisteitä.

 

– Muista myös, että vesisammutin ei sovellu ainoaksi sammuttimeksi tiloihin, joissa on kaasupalojen vaara, tuotehallinnasta vastaava Tarja Vilmi tähdentää.

 

Sami-Ahonen-toimitti-vesisammuttimen

Myyntijohtaja Sami Ahonen Prestolta toimitti vesisammuttimen asiakkaalle.

Sijoitetaan hyvään kotiin

Voittamansa myrkyttömän vesisammuttimen Esa Penttilä aikoo sijoittaa itselleen hyvin tärkeään paikkaan Vantaalle.

– Sammutin tulee kotiin. Paikka ei ole vielä valikoitunut, mutta johonkin, mistä se on helposti saatavilla, jos jotain odottamatonta tapahtuu. Kiitokset prestolaisille hyvistä uusituista sammutinoppaista sekä turvallisesta lahjasta, arvontavoittaja Esa Penttilä kiittelee lopuksi.

Tilaa uutiset sähköpostiisi