Etelä-Pohjanmaan asiakkaille paloturvapalvelut yhdellä sopimuksella

kirjoittaja Tarja Vilmi
1 min lukuaika
7.9.2020 14:12

Sammutinhuolto Tiisjärvi on vuonna 1986 perustettu kiinteistöjen paloturvallisuuteen keskittyvä yritys, joka toimii Seinäjoen alueella. Kesäkuun alussa Presto osti yrityksen koko osakekannan ja nyt se on osa Presto-konsernia.

– Yrityksen myynti tuntui hyvältä ajatukselta, sillä Tiisjärven asiakkailla oli tarvetta myös Preston tarjoamille palveluille, Jari Tiisjärvi kertoo. 

Prestolla on ollut omaa toimintaa Etelä-Pohjanmaalla jo noin kymmenen vuoden ajan. Sammutinhuolto Tiisjärven osto vahvistaa Preston läsnäoloa alueella –  ja ennen kaikkea tarkoituksena on tarjota alueella oleville asiakkaille parempaa palvelua.

– Haluamme laajentaa toimintaamme Suomessa ja koko Pohjoismaissa. Etelä-Pohjanmaan alue nähtiin potentiaalisena kasvun kannalta ja tässä kohtaa oikea keino kasvulle oli Sammutinhuolto Tiisjärven yritysosto. Kesäkuussa sitten allekirjoitettiin kauppakirjat, jolloin Tiisjärvi siirtyi osaksi Prestoa, kertoo Harri Pitkänen Prestolta.

Tiisjärvi ja Presto.  Seinäjoen henkilöstö.

Kiinteistön paloturvallisuus kuntoon yhdellä sopimuksella yhdestä paikasta

 

Moni asiakas arvostaa sitä, että yhdeltä palveluntarjoajalta saa kaiken tarvittavan kiinteistön paloturvallisuuteen. Koska kiinteistön paloturvallisuuteen kuuluu paljon eri osa-alueita, kuten käsisammuttimet, väestönsuojat, pikapalopostit sekä savunpoistojärjestelmät, tulee toimittajan palveluvalikoiman  olla riittävän kattava. Yritysoston avulla nykyiset ja tulevat asiakkaat saavat myös Preston tarjoamat palvelut käyttöönsä – yhdellä sopimuksella, helposti ja ammattitaidolla.

– Sammutinhuolto Tiisjärvi on paikallisesti hyvin tunnettu ja hyvämaineinen yritys.  Yrityksellä oli myös tarvittavaa erikoisosaamista, kuten teollisuuskaasu- ja hitsaustuotemyyntiin keskittyvä Linde-palvelupiste. Tämän yritysoston avulla pystymme tarjoamaan Etelä-Pohjanmaan alueella oleville asiakkaille vielä enemmän – näin ollen asiakkaan ei tarvitse ostaa monesta eri paikasta vaan yhden katon alta on mahdollista saada lähes kaikki kiinteistön paloturvallisuuteen tarvittava, Harri kertoo. 

Vaikka kesäkuun puolessavälissa tapahtuneesta yritysostosta ei ole vielä kulunut paljon aikaa, ovat asiakkaat jo nyt olleet tyytyväisiä.

– Ratkaisu on ollut asiakkaille hyvä – samasta paikasta saa kätevästi useamman palvelun kerralla. Odotamme, että tulevaisuudessa pystymme laajentamaan palveluvalikoimaa ja palvelemaan asiakkaitamme vieläkin paremmin, Jari päättää tyytyväisenä.

 

Yhdellä sopimuksella helposti ja ammattitaidolla

 

Uskomme jatkuvaan yhteiseen kehittämiseen asiakkaidemme kanssa - tavoitteena minimoida paloriskit ja sen seuraukset liiketoiminnalle.

Tutustu tästä huoltopalveluihimme:

 

Tilaa uutiset sähköpostiisi